. 12/15/2017 .
Bloggaajat ylävasemmalta oikealle: ViiviMaria, JasuTerhiSaraJasmiinaSaaraEmmiina, Minä, AneLindaSiiriKataNiina ja Jenni

Kuinka tutustua uusiin ihmisiin aikuisena? Kun ne perinteiset koulut, työpaikat, baarit ja kissanristiäiset on koluttu, mitä jää jäljelle? Ihan vaan kaverimielessä Tinderissä? Tosiystävää treffipalvelusta? Nettifoorumilta? Facebook-ryhmästä?

Mitä jos heittäytyisit oikein rohkeaksi ja järjestäisit miitin?


Näin me tehtiin Niinan kanssa, mä järkkäsin itse asiassa miittiä jo toista kertaa. Kokosimme vajaa parisenkymmentä kanssabloggaajaa saman katon alle nauttimaan nyyttärimeiningein kasatusta herkkupöydästä ja parista aktiviteetista. Miitti järkkääntyi suht vaivattomasti, eikä maksanutkaan läheskään mitään.

Illasta jäi jäljelle uusia tuttavuuksia, syvällisiä ja pohdituttavia keskustelunalkuja, sekä iloa ripoteltavaksi vielä joululahjojenkin sekaan. Puhumattakaan meidän järkkääjien jouluylläristä: kolmesta kassillisesta eläinkokeettomia kosmetiikkatärppejä ja vegaanisia naposteltavia. Tänä vuonna keskityimme järjestämään miittiimme ainoastaan eläinkokeettomia, vegaanisia, mahd. kotimaisia ja hyviksi todettuja kumppaneita edistääksemme eläinkokeettoman ja vegaanisen kosmetiikan sanomaa.

Yksi yhteistyökumppaneistamme oli Froosh!

Miitin järjestäminen on yllättävän helppoa


Et tarvitse oikeastaan muuta kuin tilat ja sopivan porukan. Tilaksi kelpaa hyvin oma kämppä, kerhohuone, vuokratut tilat(mikäli lompsa sallii!) tai vaikkapa ravintolasta erikseen varattu loosi/isompi pöytä.

Teemassa on vain taivas rajana, miitin voi kasata melkeinpä minkä tahansa asian ympärille! Helpointa on yhdistää ihmisiä harrastuksen tai tietyn ryhmän pohjalta.

Suunnittele aktiviteetteja: mikäli osallistujilla on tietoa ja taitoa, kysy jos he haluaisivat puheenvuoron. Itse pidin miitissämme pienen workshopin valokuvauksesta, kuvien muokkauksesta ja hakukoneoptimoinnista. Ja niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, erilaiset kysymys- ja tutustumisleikit ovat oikeasti hyviä jäänmurtajia!

Muista myös sponsorit: on mukava yllättää vierailijat teemaan sopivien yhteistyökumppaneiden tuotteilla päivän päätteeksi. Uskalla ottaa yhteyttä ja pyytää rohkeasti sponsoreita mukaan.

Miitit eivät ole pelkkää verkostoitumista varten


Jos luulet, että miitingit ovat pelkkää smalltalkia, lahjakassin noutoa ja verkostoitumista, olet oikeassa ja väärässä! Etenkin some- ja yritysmaailmassa verkostoituminen on erittäin tärkeää, siltä ei voi välttyä(eikä kannatakaan!). Mahtuuhan näihin myös niitä ilmaistuotteiden perässä juoksijoita.

Mutta alkukankeuden jälkeen ja avarrettuaan mukavuusalueitansa pääsee yleensä hyvin juttuun! Olin itse asiassa yllättynyt, kuinka syvällisiin aiheisiin meidänkin miitin jutut taipuivat. Pintaa syvempi keskustelu on siitä tärkeää, että se tuo ihmisistä täysin uusia puolia esille. Esimerkiksi blogitkin ovat usein niin pinnallisia ja yleispositiivisia kertomuksia täynnä, etteivät ne anna läheskään yhtä totuudenmukaista kuvaa kirjoittajistaan kuin kasvotusten ja tutustuessa.

Uusia ystäviä saman harrastuksen ympäriltä


Mä sanon usein olevani huolissani nuorten syrjäytymisestä. Osittain siitäkin syystä, että mä olen oikeasti aika huono tutustumaan uusiin ihmisiin. Ilman bloggaamista en olisi koskaan tutustunut Niinaan, järkännyt miittiä ja tutustunut meidän miittiporukkaan. Kaikki oikean elämän kontaktini viimeisen neljän vuoden ajalta ovat syntyneet harrastuksen kautta. Olisin oikeastaan aika yksinäinen ilman blogiani.

Sama pätee mihin tahansa harrastukseen: aika iso osa salillamme treenaavista naisista viettävät aikaa myös vapaa-ajalla, nettipeliporukkamme treffaa aika-ajoin oikeassakin elämässä ja monissa seuraamissani ryhmissä järjestetään treffejä tasaisin väliajoin.

Siksi nimenomaan harrastuksen tai yhteisen mielenkiinnon kohteen ympärille kasatut miitit ovat yksi parhaimmista tavoista tutustua uusiin ihmisiin! Jokaista yhdistää ainakin yksi asia, josta on helpompaa lähteä kuorimaan ihmissipulin kerroksia ja tutustua sisimpään.


Palataas vielä ensimmäisiin kysymyksiin: kuinka te, jotka ette sitä duunipaikalla tai harrastuksissanne tee, tutustutte uusiin tyyppeihin? Somessa? Baarissa? Kirjastossa!?

Onko kukaan teistä vielä järkännyt miittiä tai illanistujaisia muille kuin frendeilleen? Miten meni?

Ja lopuksi vielä kaunis kiitos Niinalle järkkäysavusta ja henkisestä tuesta, sekä kaikille miittimme osallistujille! :)

. 12/06/2017 .

Puolitoista vuotta sitten en osannut haaveilla mistään muusta kuin ulkosuomalaisuudesta. Kirjoitin tuntevani kuuluvani muualle: en koskaan halunnut olla osa suomalaista unelmaa. En ollut juro ja omissa oloissani viihtyvä, en kaivannut omakotitaloa mökkeineen, muksuineen ja koirineen, eikä mulla todellakaan ollut mitään yhteistä suomalaisten kanssa. Vaikka olin syntyperäinen suomalainen. Kun piti olla hiljaa ja värittää ruutujen sisältä, halusin huutaa ja maalata koko maailman. Olin samalla niin samanlainen kuin muut, mutta pistin silti silmään kuin yksi vääränsävyinen laatta kylppärirempan jälkeen.

Eräs aamuinen jutustelutuokio työnjohtajani kanssa sai mut oivaltamaan, mistä mun todellinen "suomiviha" kumpuaa. Kahden kulttuurin välissä kasvaminen teki musta kulttuurittomaan luuserin. Purin katkeruuttani siihen, jonka ajattelin olevan syypää: synnynmaahani.

järvi, laituri, suomi, luonto, auringonlasku

En ole oikein kumpaakaan, en suomalainen taikka venäläinen


Kasvaessani en halunnut olla mitään muuta kuin suomalainen, mutta musta kasvatettiin väkisin venäläistä. Jäin paitsi kaikista suomalaisen identiteettiä varhain muovaavista aktiviteeteistä, kun yritettiin tuputtaa oikein fiiniä neukkarivanhemman päähänpistoa. Kelatkaa, musta piti tulla taiteilija-ballerina-pianisti. Lapsuudestani jäi jäljelle outo sekamelska asioita, suomalaisia ja venäläisiä, joista en joko pitänyt tai päässyt niihin kunnolla kiinni.

Siitä johtuen en ole nähnyt yhtäkään Uuno Turhapuroa ja tiedän Kekkosen vain nimeltä. En myöskään tunne kotimaista kirjallisuutta, musiikkia taikka merkittäviä historiallisia hahmoja. Tutustuin Muumeihinkin vasta yläasteella. Vasta keskustellessani hiukan vanhemman duunarisukupolven kanssa töissä ymmärsin, kuinka paljosta olen todella jäänyt paitsi.

Raskainta on näyttää suomalaiselta, omistaa supisuomalainen nimi, kuulostaa suomalaiselta ja puhua kuin suomalainen, mutta jäädä kaikessa muussa jälkeen.

Keskustellessani työnjohtajani kanssa oivalsin, ettei koskaan ole liian myöhäistä aloittaa yhtään mitään. Katkeroitumisen ja kulttuurittomuuteni itsestäänselvyytenä pitämisen sijaan voisin tehdä asialle jotain. Suomalaisuus on satavarmasti veressäni, se olisi vain kaivettava sieltä ulos.

revontulet, suomi, luonto, taivas, aurora borealis, revontuli


Etsin suomalaisuuttani päivittäin pienillä teoilla. Tutustun historiaamme, nautin herkuistamme, ostan kotimaista astia- ja vaatekaappiin, sekä tuen kotimaisia viihteen ja taiteen ammattilaisia. Kasaan identiteettiäni uusiksi pala kerrallaan. On hurjaa kuvitella, kuinka paljon mieleni onkaan muuttunut, tai oikeastaan miten annoin taustani ja kasvatukseni vaikuttaa mielipiteisiini näin kauan. En ajattele enää mustavalkoisesti, vaan sinivalkoisesti.

Suomen hienous piilee yksinkertaisissa asioissa


Luulenpa, että kotimaani tarkasteleminen erilaisten lasien läpi vaati tietynlaista kypsyyttää omalta osaltani. Henkisen aikuistumisen ja maailmankuvani muuttumisen myötä olen oppinut arvostamaan suomea ihan erilailla. Mitä enemmän opin kotimaastamme, sitä enemmän sydämeni sykkii suomelle. Kaikki valittamani puutteet: kehitys, kulttuuri, sosiaaliset ihmiset, erilainen viihde, mainitakseni muutaman, ne kaikki löytyvät täältä. Olen vain etsinyt vääristä paikoista. Suomella on niin paljon tarjottavaa, mutta ajattelin liian mustavalkoisesti ymmärtääkseni sen.

Jos unohdetaan hetkeksi kaikki puutteet ja ongelmat, suomihan on helvetin hieno paikka elää. Jo pelkästään maantieteellisesti katsottuna. Vaikka valitamme välillä rahasta, meillä kuitenkin on turvaverkko, johon pudottautua. Vaikka kaamos vähän vituttaakin, luontomme on silti vailla vertaistaan. Tarvitseeko edes mainita ilmaista terveydenhuoltoa ja koulutusta? Suomi on myöskin älyttömän turvallinen maa, niin lapselle kuin aikuisellekin. Puhumattakaan teollisesta kehityksestä ja innovaatioista. Härkis ja nyhtis, anyone?

suomi 100 satavuotinen juhlavuosi Finland 100v

Suomi 100 vuotta – ylpeästi suomalainen!


Tänään juhlistetaan satavuotiasta Suomea ja voin ylpeänä juhlia mukana. Suomea ja suomalaisuuttani. Jokainen meistä on varmasti naljaillut kun joku on heittänyt ilmaan klassikon "on lottovoitto syntyä Suomeen", mutta mieti tänään hetki miksi kyseinen lause EI olisi totta omalla kohdallasi. Pohdi omaa suomalaisuuttasi, lapsuuttasi, nykypäivää ja tulevaisuuttasi. Mieti mahdollisuuksiasi tässä maassa. Pohdi tarkkaan, mitä sillä on tarjota, jos vain osaat etsiä.

Suomi on antanut mulle paljon: turvallisen paikan elää, huolehtivan sylin kun vanhempani ei siihen kyennyt, ilmaisen koulutuksen(pian myös maisterin, mikäli lykästää), kauniin luonnon ja raikkaan ilman ja ennen kaikkea mahdollisuuden elää sellaista elämää, kuin itse haluan.

Kiitos Suomi ja anteeksi, että petin sinut.

Loppuun vielä gallup: mikä on suomalaisin asia jonka tiedät tai liität vahvasti suomalaisuuteen? Mikä olisi ensimmäinen asia jonka opettaisit tuntemattomalle Suomesta?

. 11/26/2017 .

Ainakaan sanan varsinaisessa merkityksessä. Mä olen pettynyt. Itseeni, muihin, maailmaan. Pääosin muihin, joille veganismi tuntuu olevan kova pala ja jonkinlainen tekosyy arvostella. Veganismi identiteettinä ja aatteena tuntuu aiheuttavan enemmän negatiivisia kuin positiivisia mielikuvia, enkä mä ole pelkästään huomannut asiaa, vaan kokenutkin sen.

Syön ja elän edelleen niin vegaanisesti kuin voin, en ole siirtymässä lihaan tai kannattamassa eläinkokeita. En vain sano itseäni enää vegaaniksi, en oikeastaan edes puhu veganismista niikään usein, koska siitä ei ole koitunut itselleni muuta kuin harmia. Ai miksikö? Tee sosiaalinen testi, jossa kerrot kymmenelle tuntemattomalle olevasi vegaani ja miksi. Jos olet oikein rohkea, voit myös avata hieman tehotuotannon problematiikkaa moraalisista ja ympäristöllisistä näkökulmista. Siiten voit heittää jalat pöydälle ja katsoa tyytyväisenä aiheuttamaasi paskamyrskyä.

Veganismi tuntuu olevan niinkin punainen vaate, että pelkästään sen mainitseminen missä tahansa kontekstissa aiheuttaa suoranaista raivoa.


Yritin aikani, naiivi kun olen, avata ihmisille hieman ajatuksiani ja käsityksiäni. Vastaukseksi saa harvoin muuta kuin naljailua: "Minkälainen vegaani käyttää nahkaa?", "Voitko sä muka syödä tota?", "Miksi ituhippi kulkee autolla?", "Miten voit ostaa vaatteita Henkkamaukasta?", "Sä olet varmaan täydellinen, kun saarnaat muille lihansyönnistä.". Kyllästyin selittelemään valintojani ja polttamaan toisten rakentamia olkiukkoja. Mut leimattiin vasten tahtoani inhottavaksi tapapoliisiksi ja saarnaajaksi, kun yritin vain rakentaa järkevää keskustelua ja mahdollisesti avartaa toisten maailmankatsomusta.

Jo pelkästään se, että tiesi mun olevan vegaani, riitti sivuuttamaan mut tietyissä keskusteluissa tai heittämään jotain mukanokkelaa näpäytystä. Olin vapaata riistaa. Viimeinen pisara taisi olla se, kun taukotilassa syömääni ruokaa pilkattiin ja perään heitettiin klassikko "Mä olen kyllä lihansyöjä ja ylpeä siitä", ilman, että mä edes sanoin mitään! Helvetti!


Eikä vittuilua harrasta pelkät sekaanit, vegaanipiireissäkin on vahvat nokkimisjärjestykset, kirjoittamattomat säännöt ja hyvyysmittarit. Useimmiten toistuu vanha ja kulahtanut "et ole oikea vegaani jos teet asiaa X". Mäkkärin vegaanihampparistakin saatiin sellainen paskamyrsky ja lokerointi aikaan, että sun olisi tarvinnut periaatteessa elää vihanneksilla ja hampulla, käyttää kosmetiikkana pelkkiä kotimaisia marjoja ja pestä vaatteet raikkaalla jokivedellä ilman pesuaineita, jotta olisit TRUE VEGAANI. Aatteesta, joka oli mulle joskus ainoa turvaverkko, tulikin yhtäkkiä uhka. Tuntui siltä, että veganismi pitää mua panttivankina.

Kun ryhdyin vegaaniksi, ajattelin sitoutuvani ikäänkuin isoon, ystävälliseen ja sydämelliseen perheeseen, jossa mennään eteenpäin välittäen kaikista maailman olennoista toisiamme tukien ja valistaen. Tuntuu kurjalta nähdä todellisuus, jossa veganismin maine ja uskottavuus on tuhottu siihen pisteeseen asti, että sen vaikutuksilla ympäristöömme ja selviytymiseemme ei ole enää väliä. Jäljellä on enää iso selviytyjien erikoisjakso nimeltä sekaanit vs. vegaanit, jossa pääpointtina on vittuilla toiselle osapuolelle minkä kerkiää ja heittää sormet korviin, kun joku yrittää takoa koko touhuun jotain järkeä.

Nyt mä ymmärrän jok'ikistä, joka pelkää vegaanin leimaa. En mäkään halua olla osa tällaista yhteisöä. Nyt ei voi miettiä muuta kuin missä mentiin vikaan?

Minkälaisia mielikuvia teillä on veganismista ja vegaaneista? Ovatko raivovegaanit todellakin pilanneet vegaanien maineen? Provosoituvatko ihmiset veganismista turhan helposti? Miten veganismista voisi sun mielestä keskustella järkevästi ja tunteita pahoittamatta?

. 11/23/2017 .

Kuuntelin uutta ysärihittikanavaa radiosta, kun korviini kantautui mainos toivosta. Mainos kertoi vähäosaisista vammaisista lapsista, jotka saivat lahjoitusten kautta mahdollisuuden kouluavustajaan ja koulunkäyntiin. Eli toivoa. Sisäinen hormonihirviöni rummutti ja purskahdin itkuun. Olisin varmaankin vuodattanut ilmankin, mutta tällä kertaa maailman epäreiluus tuntui hirveämmältä kuin koskaan ennen.

"Mitä toivo tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus koulutukseen, terveydenhuoltoon, ravitsevaan ruokaan ja riittävään toimeentuloon." - Suomen Lähetysseura

Kannan maailman taakkaa olkapäilläni, meinaten sitä, että mä mietin epätoivoa ja sen ilmenemistä maailmalla päivittäin. Ihan oikeasti. Ostaessani eilen uudenkarhean punaisen puhvitakkini, palasin ajatuksissani saman tien Say What-dokkarin jaksoon, jossa Intialaiset vähävaraiset ihmiset, lapset ja aikuiset, ompelivat reppuja ja louhivat mineraaleja maasta pitääkseen perheestään huolta.

"Lapseni on 8 vuotias. Hän auttaa keräämään micaa, jotta hän voisi käydä koulua", kertoi nainen. Helvetti. Kaikki ne asiat mitä me länkkärit pidetään itsestäänselvyytenä: ravinto, vesi, koti, hygienia, koulutus, hyvä elämä, ovat joillekin valtavan pärjäämismuurin takana. Vain koska he syntyivät väärään maahan. Vaan koska koko maapallomme on yksi iso puu, jossa paska valuu alaspäin.


Tiedätkös, mikä tässä on sairainta? Maailma, sellaisena kuin tunnemme sen nyt, toimii sorrolla. Sorto on kuin valtava jyrä, jota ei saa pysäytettyä. Sen ei haluta pysähtyvän. Jonkun lapsi tulee aina tekemään töitä, jotta sun lapsen ei täytyisi. Jonkun on köyhdyttävä entistä enemmän, jotta toisesta tulisi rikkaampi. Sillä ei oikeastaan ole väliä, että jätänkö ostamatta vaiko en, ollaan jo niin syvällä, että ostamattomuuteni korvataan jonkun himolla samaan takkiin viidessä eri värissä, ja Hindujen jumalille antamat hiukset myydään länsimaihin.

Tän kaiken keskellä mä jään aina miettimään, että miten helvetissä me ollaan päästy tähän? Miten maailman älykkäin eläin hyväksyy hiljaa sivusta tällaisen kuvottavan version tasapainosta – sairaan maailman jin ja jangista. Joku, useampikin, varmasti miettii, että jaa, lehmä kuoli pihvini vuoksi, siellä hikipajalla on tehty tämäkin kännykkä, katso kuinka hassu aikuinen ihminen ei osaa laskea, mutta ravistelee ajatuksensa heti pois kuin autolle juostun matkan aikana päällesataneet lumet. Lintukoto elää vahvana meidänkin päässämme.

Näistä asioista ja niiden pyörittelemisestä ei oikeasti jää käteen mitään muuta kuin epätoivo ja paha mieli, joten ymmärrän vallan hyvin, miksi joku haluaa sulkea silmänsä. Niin mäkin haluaisin, mutta mä en oikeasti voi. Nykyiset rakenteet on rakennettu katsomalla toiseen suuntaan, pois ihmisistä, jotka kärsivät toisten ylemmyyden tunteen vuoksi. Hävettää joka ikinen päivä elää maailmassa, jossa jokaiselle ei ole taattu elämisen välttämättömiä perustarpeita, koska massa ei välitä tarpeeksi. Tai välittää, mutta ei tee asian eteen yhtikäs mitään.


Mutta mistä ihmeestä tätä eriarvoisuuden lankakasaa lähtisi purkamaan? Siinähän se surkein toteamus onkin – ei oikein mistään. Miten voi muuttaa kokonaisten maiden toiminnan? Aiheuttaisiko lapsityövoiman kieltäminen enemmän ongelmia, kun lapset eivät voisi enää auttaa perheensä elättämisessä? Miksi joissakin maissa, kokonaisissa maanosissa, nähdään edelleen nälkää, vaikka hyväntekeväisyysjärjestöt saavat miljardeja vuosittain? Kuka sallii tämän kaiken? Missä on empatiakyky? Miksi halpatyövoima on edelleen okei vuonna 2017? Eikö ketään hävetä? Jos näihin kysymyksiin olisi suoraa ja kaikkia miellyttävää vastausta, niihin olisi vastattu ajat sitten!

Haluan pestä käteni epäoikeudenmukaisuudesta, riistosta ja sorrosta, mutta en voi. Jokainen asia, johon kosken, liittyy luultavasti jollain tavalla johokin ongelmalliseen. Voin vähentää omaa osuuttani, mutta lopettaminen ei ole vaihtoehto. Tuskin kenellekään meistä, ellei muuta metsän keskelle alasti ja elä luontoäidin sadolla. Mitä tehdä, kun kädet ovat likaiset, mutta likaa ei saa pestyä millään pois?

Näitä asioita mä kelasin tänään, harmaana ja lumisena torstaina. Itkin automatkani kotiin tietäen, että maailma on helvetin epäreilu, enkä voi sille mitään yksin. Mietin lisää huomennakin toivoen, että joku päivä mä vielä näytän maailmalle ja autan jotakuta selviämään.