Ex-sarjalaihduttajan päiväkirja

9/15/2017


Aloitin ensimmäisen laihdutuskuurini 8-vuotiaana, tai oikeastaan se aloitettiin puolestani. Kouluterveydenhoitajan mielestä olin pulska ikäisekseni, vaikka söin tuikitavallista kotiruokaa ja harrastin ahkerasti ryhmävoimistelua. 8-vuotiaan laihdutuskuuri. Se tarkoitti sitä, etten saanut kymmentä markkaani lauantaisin. En syönyt leipää, annoskokojani tarkkailtiin. Inhottavinta oli varmaankin se, että tiesin tasan tarkkaan mitä oli tapahtumassa ja miksi.

Samana vuonna alkoi kiusaaminen. Läski. Ihrakasa. En ymmärtänyt miksi mua kutsutaan nimillä, joita en selvästi ole. Katsoessani peiliin en nähnyt lihavaa ihmistä. Vielä. Kiusaamista jatkui 7 vuotta, painosta riippumatta. Kukaan ei puuttunut, ketään ei kiinnostanut. Kotona sain turpaani kun en käynyt koulussa.

Ensimmäinen teinisuhteeni kaatui siihen, kun heila kertoi pitävänsä mua vastenmielisenä. Mun pitäisi mennä salille ja laihduttaa. Painoin tuolloin 65 kiloa. Olin normaalin teinin kokoinen, mutta peilistä katsoi takaisin kuvottava läski.

Aloitin kuudennella luokalla tupakoinnin. Huomasin pian, että se vei nälän pois. Yläasteella poltin jo vajaa askin päivässä. En halunnut mitään muuta enempää kuin olla laiha.

Pyysin eräänä päivänä, että äitini leikkaisi mulle otsatukan. Ei. Pyöreille kasvoille ei sovi otsatukka. Leikattiin kuitenkin. Sain kuulla näyttäväni lihavalta ja Hitleriltä. Siis aikuisen ihmisen ja vanhemman suusta. Se ei jäänyt viimeiseksi kerraksi, kun painoni käännettiin mua vastaan kotona.

Vuosien henkinen ja fyysinen väkivalta turrutti. 17-vuotiaana tilille alkoi kilahdella opintotuki ja löysin lohdun kaikesta ruoasta, mitä en ennen saanut syödä. En halunnut kenenkään katselevan syömistäni siinä pelossa, että leimaantuisin taas läskiksi. Aloin syömään salaa.

Tavattuani mieheni elin kahvilla ja tupakalla, tai niin annoin olettaa. Vuosien uskottelut siitä, että olin läski enkä näinollen ansaitse parisuhdetta pitivät mut varpaillani. Vuoden seurustelun jälkeen uskalsin vihdoin syödä kaunistelematta.

Muutettuani ensimmäiseen ikiomaan kämppään heräsin siihen todellisuuteen, ettei kukaan enää valvo syömisiäni. Mun ei tarvitsisi enää salata mitään. Ahmiminen alkoi siitä päivästä. Ahmimishäiriö muutti pääkoppaani muutama vuosi myöhemmin.

Jojo-laihdutin neljän vuoden aikana yli 50 kiloa. Suurin osa niistä tuli aina takaisin. Tunsin itseni arvottomaksi ja luuseriksi lihoessani. Voidessani pahoin söin enemmän. Voidessani hyvin söin enemmän. Kun laihdutin, voin pahoin. Kun lopetin, voin vielä pahemmin. Huonoimpina päivinä söin 500 tai 5000 kilokalorin edestä ruokaa. En ole edelleenkään terve.

Miksi kerroin nämä kaikki asiat? Jotta miettisit hetken, ennen kuin takertuisit kenenkään läskeihin.


Paino on ollut osa jokapäiväistä elämääni niin kauan kuin muistan. Kuulin lihavuuden riskeistä ensimmäistä kertaa ollessani ensimmäisellä luokalla. Samana päivänä ikilaihduttajan siemen laitettiin itämään. Kävin läpi mitä ihmeellisimpiä ja toinen toistaan vaarallisempia laihiksia seuraavat vajaa 15 vuotta. Sain laihdutettua parhaimmillaan parisenkymmentä kiloa, mutta ne kaikki tulivat takaisin pienellä ekstralla. Koska laihis ei toimi pitkällä tähtäimellä. Katsos kun laihis loppuu maaliviivalla, eikä kukaan ole enää pitämässä kädestä kiinni. Ruokapankin ympäriltä irtoavat kahleet, vaa'an alta karkaa kyyhkysparvi ja kuoro laulaa takana hoosiannaa. Nyt on taas lupa syödä "normaalisti". Voi kun laihiksen jälkeen vain tietäisi mitä normaali on.

Tämän takia suoraan sanottuna vituttaa aina kun joku tarjoaa laihdutusta oikotienä onneen. Hyysätään siinä vieressä ja valistetaan ylipainon riskeistä. Ihan kuin jokainen lihava ei tietäisi niitä jo. Unohdetaan kokonaan se ihminen siinä edessä ja keskitytään mittaamaan vyötäröä, reisiä ja alleja. Kyllä, lihavuus on ongelma, mutta kaikki se mitä oli ennen lihavuutta on lihavuuden juuret ja niistä tulisi päästä eroon ensin. Harva kun herää aamulla ja päättää ryhtyä lihavaksi, eikä kukaan taatusti synny omistaen vääränlaisen suhteen ruokaan. Ylipaino-ongelman kadotessa jäljelle jää edelleen se voima, joka sen ylipainon alunperin kerryttikin. Ymmärrät varmaan mitä siitä seuraa.

Jep. Laihduttaessa elämä on yhtä vuoristorataa.


Siksi lopetin laihduttamisen tämän vuoden alussa. Siitä ei tosin syntynyt kohua, kuten Vaakakapinan "lopeta laihduttaminen, aloita elämä"-kampanjasta. Ymmärsin vihdoin, ettei laihduttaminen auta mua tai oikeastaan yhtään ketään. Elämäntapamuutos sen sijaan... Jeah. Nyt ollaan oikeilla jäljillä, kiitos kehopositiivisuuden! Opetellessani rakastamaan jokaista senttimetriä kehossani, tajusin jutun jujun. Motivaattorinani ei ollut enää itseinho, vaan halu huolehtia terveydestäni. Koska kuka itseään rakastava tyyppi ei haluaisi tuntea itsensä terveeksi ja hyvinvoivaksi.

Oman ylipainoni takana on vuosia väkivaltaa, 7 vuotta kiusaamista, yksi erittäin vääristynyt minäkuva ja ahmimishäiriö. Äläkä ymmärrä väärin, se ei ole tekosyy, se on pelkkä syy. Ongelmani ei ole ylipaino, ongelmani on tunnesyöminen, jonka olen oppinut vaistoinkäymisieni kautta. Teen päivittäin töitä päästäkseni ongelmastani eroon, mutta se ei tapahdu sormia napsauttamalla, vaikka niin haluaisinkin. Jokaisen kiloni takana on tarina, josta jää näkymätön arpi, vaikka kilot katoaisivatkin jonain päivänä. Enkä ole ainoa. Munlaisiani on kaksi miljardia maan päällä. Ja laitan vaikka pääni pantiksi, että jokaisella on syynsä.


Mä halusin välittää vielä itseni ja kaikkien muiden ylipainoisten puolesta yksinkertaisen pyynnön. Näe ihminen, älä painoa. Takerru todelliseen ongelmaan, älä läskiin. Jos on pakko valistaa, kerro elämäntapamuutoksesta ja terveellisistä elämäntavoista. Jos tekee mieli ilmaista inhoaan, opettele ymmärtämään tai edes pitämään turpa tukossa.

Arvon ammattilainen, tarjoa oikeaa apua, älä laihdutusvinkkejä ja ruokapäiväkirjoja. 

Ja jos olet samalainen sarjajojolaihduttaja kuin mä olin, lopeta hyvä ihminen se laihduttaminen ja aloita elämä.

You Might Also Like

13 comments

  1. Kirjoitat tosi kauniisti ja fiksusti, kiva kuulla tänä vuonna tekemästäsi muutoksesta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti kauniista sanoistasi Vanessa :) <3

      Poista
  2. Todella rohkeasti avasit tätä asiaa blogin puolella, mä todella ihailen sua. Tästä sai varmasti moni tsemppejä ja vertaistukea ♥ Jokainen on mielestäni hyvä sellaisenaan kun on. Jos itseensä ja painoonsa ei ole tyytyväinen, kannattaa tietenkin alkaa tehdä asialle jotain, elämäntapamuutos on yksi iso asia millä pääsee jo pitkälle! Terkuin painoa nostattava, kun se meinaa koko ajan tippua...:(

    Mulle sanoi kerran eräs henkilö, että laihduttaminen ei ole vaikeaa, vaan sen painon ylläpito siinä kohtaa kun on ihanne painossaan. Tästäkin tekstistä sai sen kuvan että tuossa on perää.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata, huikeaa kuulla, että inspiroin stooreillani <3 :) Ja niinhän se on, laihduttaminen on itse asiassa ihan helppoa jos omaa rautaista itsekuria. Ongelmahan on vaan siinä, ettei terveen ihmisen(henkisesti tai fyysisesti) oikeastaan tarvitsisi tarkkailla painoaan tai mittailla syömisiään, eikä laihdutus opeta siihen mielentilaan tai niille tavoille asettumista.

      Harmi kuulla, että sullakin on pulma painon kanssa, mutta toisaalta oikein hyvä, että se on huomattu ja kontrollissa :) Tsemppiä ja jaksamista, tiedän itse milta tuntuu pakottaa ruokaa systeemiin terveytensä vuoksi(vaikka ei uskoisi, heh heh), eikä se ole miellyttävä kokemus!

      Poista
  3. Voi Sofia.. <3 En oikein osaa muuta sanoa, kuin että tämä oli todella koskettava postaus täynnä viisaita sanoja. Hali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, Jenni <3 :) Haleja sinnekin <3

      Poista
  4. Vau, olipahan teksti, veti melkein sanattomaksi. Olen varma, että näillä viisailla sanoilla autoit muitakin sellaisia, jotka ovat kamppailleet samankaltaisten asioiden kanssa. Olet rohkea kuin jaoit tämän tekstin, suuren suuret halit sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivon samoin <3 :) Tuntuu hurjalta jakaa näinkin henkilökohtaisia asioita, etenkin kun mun paino on tuntunut olevan joillekin edellisen blogin akoina ongelma, mutta kuten kehopositiivisuudestakin, tästäkin on puhuttava! Haleja sinnekin <3

      Poista
  5. Mun mielestä laihduttaminen on niin turhaan ja inhoan nykyään koko sanaa! Kaiken maailman höpöhöpö ohjelmat joissa laihdutetaan 40 kiloa puolessa vuodessa ja niin just.. Enemmin on kyse sitten elämäntapamuutoksesta, siitä että voi hyvin kuin siitä, että on pakko laihduttaa. Kaikki on sen kokoisia kuin on ja jos se on jollekki ongelma niin silloin kannattaa katsoa peiliin. Tää oli hyvä ja koskettava teksti sekä oon sun kanssa samaa mieltä! <3 Mun mielestä oot upee ihminen ja tosi kaunis just noin :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ja sitten niiden höpöhöpöohjelmien 40 kiloa laihduttaneet lihovat 40 kiloa ja risat takaisin... Se on valitettavasti yksi asia, joista vaietaan ;) Onneksi lääkärit ovat alkaneet saada hieman parempaa koulutusta ja tatsia heidän lähestymistapoihinsa ja osaavat ohjata apua tarvitsevia oikeisiin paikkoihin ruokapäiväkirjojen ja laihisryhmien(ellei henkilö näin halua) sijaan :) Mahtavaa kuulla, että olet samaa mieltä ja kiitos, kuin myös <3 :)

      Poista
  6. todella silmiä avaava teksti!! JA just tuo mikä sanoit että kaikki lähtee itsensä rakastamisesta, se on ihan kaikille, se on avain onneen enemmän kuin mitä vaaka näyttää tai yhteiskunta olettaa että miltä pitäisi näyttää.

    VastaaPoista

Tutkimus: Yksi omena päivässä ei pidäkään lääkäriä loitolla. Yksi kommentti päivässä sen sijaan, pitää Sofian hyvin tyytyväisenä.

Seuraa blogia