Unelmia ja nettilukiohommia

. 10/07/2017 .

Unelmia ja toimistohommia on muuten ainoa kappale, jonka suostun vetämään karsealla lauluäänelläni karaokessa. Mutta ei puhuta nyt baari-illoista, vaan siitä, kun päätin painua uudelleen koulun penkille. Siis mä, joka imaisee muutaman sivun kaunokirjallisuutta melatoniinin sijasta. Jonka otsalle muodostuu hikikarpalo sanasta matematiikka. Joka ei kesytä hissankirjoja edes Indiana Jonesin avulla. Joo, voisihan sen nyt niinkin muotoilla, ettei koulunkäynti ole koskaan tuntunut omalta jutulta yhtään pidempään kuin on tarpeen. Yhden tutkinnon suoritettuani ja täysin eri alalle työllistyttyäni vannoin, etten palaisi enää ikinä. Paitsi nyt. Siihen ei tarvittu muuta kuin yksi silmäni avannut lause.


”Sofia, mitä helvettiä sä luulet saavuttavas tai auttavas yhtään ketään tolla sun vitun ituhippeilylläs?”, hyeenalauman naurulla säestettynä. Hyeenat olivat osittain oikeassa, vaikka tuntuukin pahalta myöntää se. Saan ituhippeilystäni hyvän mielen ja ehkä jotain karmapojoja, joiden avulla saatan syntyä uudelleen komeaksi heinäsirkaksi banaanikärpäsen sijasta.

Toki, kuormani on moninkertaisesti pienempi ja onhan hyvien ympäristötekojen positiivisista vaikutuksista näyttöäkin, mutta se jos jokin on pelkkää sanahelinää vanhan koulukunnan duunariväelle. En ole tehnyt mitään mainitsemisen arvoista, nimeni netin historiankirjaan jättävää.

Mutta voisin! Haluaisin ainakin. Siis tehdä jotain, josta on oikeasti hyötyä, jotain konkreettista. Jotain, jolla saisin tehtyä maailmastamme paremman paikan elää jonkun jälkeläisille. Siitä se ajatus sitten lähti.

Opiskelen parantaakseni maailmaa, takemmin taistellakseni ilmastonmuutosta vastaan. Kuulostaa vähän bullshitiltä munkin korvaan, mutta se on täysin totta. Uskon, että jokainen elämänsä kymmenesosan opiskelulle uhrannut on saanut jostain sen pienen kipinän, joka ohjaa urapolulle. Luonnonsuojelu oli se mun kipinä ja se syttyy myöhemmin vielä liekiksi!


Mutta mitenkäs duunarista leivotaan akateeminen? Aloitin lukiosta ja se onkin tämän koko tekstin sykkivä sydän. Meikä nimittäin opiskelee työn ohella nettilukiossa ja kirjoittaa ylioppilaaksi aikataulun pitäessä ensi syksyyn mennessä. Siitä toivottavasti ehdin vielä hakea yliopistoon hyvien aikojen rajoissa, ellen saa jostain ylemmiltä voimilta älyä kirjoittaa (unissani)viittä ällää.

Nettilukiossa opiskelu on ollut tähän mennessä helppoa ja mukavaa! Yhden tutkinnon suorittaneena voin opiskella vain niitä kursseja, jotka tarvitsen päästäkseni yo-kokeisiin. Kaikki materiaali on jo valmiina kurssipaketissa ja koko tsydeemin ollessa verkossa se kulkee aina mun mukana. Voin siis opiskella kirjaimellisesti missä tahansa paikassa, jossa vaan riittää verkkoa ja tilaa istahtaa.

Ei kuitenkaan hyvää ilman huonoakaan... Nettilukiossa on myös omat haasteensa. Ei ole pulpettien välissä tähyilevää maikkaa, jolta voi kysyä tarvittaessa apua heti, vaan on niinsanotusti älyttävä ihan itte tai laitettava viestiä kurssin omalle opelle ja odoteltava vastausta. Kukaan ei myöskään ole valvomassa tai asettamassa deadlinejä, mikä tuottaa tällaiselle prokrastinaation mestarille ajoittain suuriakin vaikeuksia.

Kaiken kaikkiaan nettilukio metkuineen on mukavaa haastetta arkeen ja sen tasapainotteluun, vaikka kovin helposti siitä stressiä otankin!


Mutta mitä seuraavaksi? Luonnontieteitä Helsingin Yliopistossa. Hullua? Ehkä. Mahdotonta? Tuskin, mutta tiukkaa se luultavasti tekee. Tällaisena nuhjuisena amiksena suoraan sanottuna hirvittää. Mielikuvaani akateemisista piireistä on vaikuttanut vuosien varrella niin ammattikoululaisten pelottelut, kuin duunarien insinöörivitsitkin. En tule akateemisesta perheestä, eikä kotona koskaan painotettu opiskelun tärkeyttä, olen oikeastaan asennoitunut siihen vasta viimeisen vuoden aikana. Urahaaveitani ei koskaan kannustettu, eikä mulle tarjottu edes mahdollisuuksia kehittyä itseäni kiinnostavilla alueilla.

Aloitan siis periaatteessa ihan ensimmäisestä levelistä. Miten tällainen altavastaaja pärjää huippulukioiden älykköjen piireissä? Intohimolla. Aion päästä ja aion suorittaa kunnialla, vaikka siihen menisi vuosia, sillä jos mä olen jotain elämässäni kaivannut, niin se on just tätä. Merkitystä.

Palatakseni vielä tähän akateemisten uhkaavuuteen, mikä siinä oikein on taustalla? Onko akateeminen väki ansainnut stereotypiansa? Jo pelkästään pieni googlailu paljastaa satoja mielipiteitä siitä, miltä akateeminen tuoksuu, miten akateeminen kävelee ja puhuu, miltä akateeminen näyttää ja miksi sunkin pitäisi olla akateeminen duunarin sijaan. Akateeminen sitä ja tätä. Tuleeko musta mappia mukana kuljettava besserwisseri, vai pitääkö pala amiselämänkoululaista(ai kamala!) mun jalat maassa ja pään kusirajan alhaalla? Kai se selviää astuessani yliopiston ovista sisään!


Yliopisto – uhka vai mahdollisuus? Minkälaisia kokemuksia teillä on suuresta amis vs. akateeminen stereotypiasta? Onko siellä ruudun toisella puolella Helsingin Yliopiston opiskelijoita pienen vinkkipussin kanssa?

Unelmia ja toimistohommia on muuten ainoa kappale, jonka suostun vetämään karsealla lauluäänelläni karaokessa. Mutta ei puhuta nyt baari-illoista, vaan siitä, kun päätin painua uudelleen koulun penkille. Siis mä, joka imaisee muutaman sivun kaunokirjallisuutta melatoniinin sijasta. Jonka otsalle muodostuu hikikarpalo sanasta matematiikka. Joka ei kesytä hissankirjoja edes Indiana Jonesin avulla. Joo, voisihan sen nyt niinkin muotoilla, ettei koulunkäynti ole koskaan tuntunut omalta jutulta yhtään pidempään kuin on tarpeen. Yhden tutkinnon suoritettuani ja täysin eri alalle työllistyttyäni vannoin, etten palaisi enää ikinä. Paitsi nyt. Siihen ei tarvittu muuta kuin yksi silmäni avannut lause.


”Sofia, mitä helvettiä sä luulet saavuttavas tai auttavas yhtään ketään tolla sun vitun ituhippeilylläs?”, hyeenalauman naurulla säestettynä. Hyeenat olivat osittain oikeassa, vaikka tuntuukin pahalta myöntää se. Saan ituhippeilystäni hyvän mielen ja ehkä jotain karmapojoja, joiden avulla saatan syntyä uudelleen komeaksi heinäsirkaksi banaanikärpäsen sijasta.

Toki, kuormani on moninkertaisesti pienempi ja onhan hyvien ympäristötekojen positiivisista vaikutuksista näyttöäkin, mutta se jos jokin on pelkkää sanahelinää vanhan koulukunnan duunariväelle. En ole tehnyt mitään mainitsemisen arvoista, nimeni netin historiankirjaan jättävää.

Mutta voisin! Haluaisin ainakin. Siis tehdä jotain, josta on oikeasti hyötyä, jotain konkreettista. Jotain, jolla saisin tehtyä maailmastamme paremman paikan elää jonkun jälkeläisille. Siitä se ajatus sitten lähti.

Opiskelen parantaakseni maailmaa, takemmin taistellakseni ilmastonmuutosta vastaan. Kuulostaa vähän bullshitiltä munkin korvaan, mutta se on täysin totta. Uskon, että jokainen elämänsä kymmenesosan opiskelulle uhrannut on saanut jostain sen pienen kipinän, joka ohjaa urapolulle. Luonnonsuojelu oli se mun kipinä ja se syttyy myöhemmin vielä liekiksi!


Mutta mitenkäs duunarista leivotaan akateeminen? Aloitin lukiosta ja se onkin tämän koko tekstin sykkivä sydän. Meikä nimittäin opiskelee työn ohella nettilukiossa ja kirjoittaa ylioppilaaksi aikataulun pitäessä ensi syksyyn mennessä. Siitä toivottavasti ehdin vielä hakea yliopistoon hyvien aikojen rajoissa, ellen saa jostain ylemmiltä voimilta älyä kirjoittaa (unissani)viittä ällää.

Nettilukiossa opiskelu on ollut tähän mennessä helppoa ja mukavaa! Yhden tutkinnon suorittaneena voin opiskella vain niitä kursseja, jotka tarvitsen päästäkseni yo-kokeisiin. Kaikki materiaali on jo valmiina kurssipaketissa ja koko tsydeemin ollessa verkossa se kulkee aina mun mukana. Voin siis opiskella kirjaimellisesti missä tahansa paikassa, jossa vaan riittää verkkoa ja tilaa istahtaa.

Ei kuitenkaan hyvää ilman huonoakaan... Nettilukiossa on myös omat haasteensa. Ei ole pulpettien välissä tähyilevää maikkaa, jolta voi kysyä tarvittaessa apua heti, vaan on niinsanotusti älyttävä ihan itte tai laitettava viestiä kurssin omalle opelle ja odoteltava vastausta. Kukaan ei myöskään ole valvomassa tai asettamassa deadlinejä, mikä tuottaa tällaiselle prokrastinaation mestarille ajoittain suuriakin vaikeuksia.

Kaiken kaikkiaan nettilukio metkuineen on mukavaa haastetta arkeen ja sen tasapainotteluun, vaikka kovin helposti siitä stressiä otankin!


Mutta mitä seuraavaksi? Luonnontieteitä Helsingin Yliopistossa. Hullua? Ehkä. Mahdotonta? Tuskin, mutta tiukkaa se luultavasti tekee. Tällaisena nuhjuisena amiksena suoraan sanottuna hirvittää. Mielikuvaani akateemisista piireistä on vaikuttanut vuosien varrella niin ammattikoululaisten pelottelut, kuin duunarien insinöörivitsitkin. En tule akateemisesta perheestä, eikä kotona koskaan painotettu opiskelun tärkeyttä, olen oikeastaan asennoitunut siihen vasta viimeisen vuoden aikana. Urahaaveitani ei koskaan kannustettu, eikä mulle tarjottu edes mahdollisuuksia kehittyä itseäni kiinnostavilla alueilla.

Aloitan siis periaatteessa ihan ensimmäisestä levelistä. Miten tällainen altavastaaja pärjää huippulukioiden älykköjen piireissä? Intohimolla. Aion päästä ja aion suorittaa kunnialla, vaikka siihen menisi vuosia, sillä jos mä olen jotain elämässäni kaivannut, niin se on just tätä. Merkitystä.

Palatakseni vielä tähän akateemisten uhkaavuuteen, mikä siinä oikein on taustalla? Onko akateeminen väki ansainnut stereotypiansa? Jo pelkästään pieni googlailu paljastaa satoja mielipiteitä siitä, miltä akateeminen tuoksuu, miten akateeminen kävelee ja puhuu, miltä akateeminen näyttää ja miksi sunkin pitäisi olla akateeminen duunarin sijaan. Akateeminen sitä ja tätä. Tuleeko musta mappia mukana kuljettava besserwisseri, vai pitääkö pala amiselämänkoululaista(ai kamala!) mun jalat maassa ja pään kusirajan alhaalla? Kai se selviää astuessani yliopiston ovista sisään!


Yliopisto – uhka vai mahdollisuus? Minkälaisia kokemuksia teillä on suuresta amis vs. akateeminen stereotypiasta? Onko siellä ruudun toisella puolella Helsingin Yliopiston opiskelijoita pienen vinkkipussin kanssa?

12 kommenttia

  1. Sekä entisenä amiksena, että nykyisenä akateemikkona voin sanoa, että koko toi vastakkainasettelu on ihan hölmö. En itse ainakaan koe muuttuneeni ihmisenä millään tavalla sitten amisaikojen, vaikka nykyään istunkin yliopistolla opiskelemassa itseäni työttömäksi humanistiksi. :'D Ei sillä, kampuksella tulee kyllä vastaan jos jonkinmoista porukkaa; osa kulkee puvut päällä ja nokka pystyssä, osa juoksentelee vauhkona foliohattu päässä luennolla toisensa jälkeen vaahtoamassa, osa pyörii ympäriinsä eksyneen näköisenä ja miettien, mitä ihmettä he oikein tekevät yliopistolla.

    Mä itse koin ammattikoulun huomattavasti epämiellyttävämmäksi ympäristöksi opiskella, varsinkin, kun opiskelin itse alaa, joka hävisi vain kauppikselle yläasteen häirikköprinsessojen suosiossa. Kotkassa, missä mä kävin sekä amis- että lukio-opintoni, on tosi nihkeä suhtautuminen lukioon ja yliopistoon, ja amislaisilla on valtava ylemmyydentunne siitä, että he pääsevät työelämään suoraan koulusta - paitsi Kotkassa, sillä työttömyysprosentti siellä hipoo kahtakymmentä viittä.

    Ymmärrän hyvin näkemyksen siitä, että akateeminen väki pitäisi itseään jollain tavalla parempana kuin tavallinen duunariporukka, ja duunarit halveksuisivat akateemista porukkaa juuri sen ylimielisyyden takia, mutta mä olen itse aina kokenut tilanteen päinvastaisena, ehkä juuri siksi, että oon itse niin amiskaupungista kotoisin: lähes kaikki mun yläasteaikaiset kaverit ovat jo työelämässä, osalla on jo omistusasunto, aviopuoliso ja lapsi tai pari, ja paheksuvat suuresti sitä, että kulutan heidän verorahojaan opiskeluun, kun taas mä asun ylihintaisessa vuokraluukussa, 15000 euroa velkaa harteillani odottamassa mun valmistumistani. Kateeksi käy välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä olet siis selkeästi yksi niistä järjen omaavista ;) Ja mä olen kyllä samaa mieltä omastakin koulutuksesta, tosin sillä erolla, että suurin osa meistä kouluttautui suoraan työttömiksi ja tiesi sen vallan hyvin. En voi kehua omaa opetustani, suurimman osan alasta opin mielienkiinnosta grafiikkaa kohtaan, en koulusta :D

      Nojoo, ymmärrän kyllä sun näkemyksen ihan perusduunarinkin näkökulmasta. Ehkä se asenne johtuu juurikin siitä, etteivät duunarit koe pitkään kouluttautuvan olevan hyödyksi? Toisaalta mä itse maksan mielelläni veroni, että meillä olisi mahdollisuus siihen ja mieluiten ilmaiseksi. Opintolainat tosin erikseen, niihin taidan palata myöhemmin :P

      Sä muuten mursit tavallaan aika monta stereotypiaa, mutta myös vahvistit osaa, kun treffailtiin ja jubailtiin näistä asioista! Oli ihan huippua päästä puimaan näitä juttuja livenä :)

      Poista
  2. Kirjoitat kyllä ihan äärettömän hyvin ja mielenkiintoisesti! Ja vitsi miten kauniita kuvia, nappasit kyllä itsellesi juuri uuden lukijan :) Tsemppiä koulutielle, eiköhän se akateeminen elämäkin lähde sujumaan kun tarpeeksi panostaa ja haluaa!

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista ja mielenkiinnosta mun rustauksia kohti <3 :) Tällainen palaute lämmittää aina sydäntä! Tervetuloa lukijaksi ja vielä toiset kiitokset, enköhän mä vielä pääse haaveilemani tielle... :)

      Poista
  3. Todella hyvä teksti kera ihanien kuvien ♥ !! Ihana että sulla on intohimo ja sä oikeasti panostat siihen täysillä. Ihailen teitä joilla on halu opiskella, vaikka oon itse ihan erilainen ja opiskelu ei kamalasti kiinnosta. Mä olen amis ja en siitä miksikään muutu, mulla ei ole halua lukea eikä mulla ole mitään tiettyä ammattiakaan mihin haluaisin tähdätä:D Haluan elää muulle kuin työlleni, työhän on siis tärkeää ja opiskelukin oli sitä, vaikken panostanutkaan nuorena koulussa, mutta haluan elää muuta elämää ja tehdä perusduunia niin että pärjään:)

    Mä oon siis varmaan aika monen silmissä sellanen paska amis, jotkut katsoo tosiaan tällaisia vähäarvoisempina - olen törmännyt siihen ja mua on poljettu sen takia, etenkin kun entisessä elämässäni nuorena porukka jossa pyörin, koostui lukiolaisista.
    Mä en kuitenkaan katso ketään sen perusteella mitenkään, jokainen ollaan ihmisiä - en vaan pidä siitä että ihmisiä pistetään arvojärjestykseen sen perusteella mitä tekee työkseen tai onko korkeasti koulutettu. Ihailen silti niitä joilla on jotain mihin tähdätä.
    Ja siis ei tarvi korkeakoulua siihen että on hyvä elämä. Mun vanhempani eivät käyneet kuin peruskoulun ja meillä ei mennyt huonosti kun olimme nuoria:D Tosin isäni oli kyllä yrittäjä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä olin ihan samalla linjalla aikoinaan :) Mulle ihan todella riitti vaan perus palkkatyö, josta sain makseltua laskut ja matkailtua. Siinä ei ole mitään väärää tai hävettävää! Jokainen meistä kantaa kortensa kekoon, oli sitten Alepan kassa tai tohtori yliopistolla. Loppujen lopuksi vähättely ja nokkimisjärjestysasenne kertoo enemmän arvostelijasta itsestään kuin arvostelijasta :)

      Ja älä nuolaise, joskus sussakin saattaa syttyä kipinä tiettyä juttua kohtaan. Meidän onneksi asumme maassa, jossa kouluttautuminen vanhemmallakin iällä on mahdollista ja kannattavaa!

      Poista
  4. Toivottavasti pääset opiskelemaan sitä alaa mitä haluat <3 Teet ainakin intohimoisesti töitä sen eteen! Mäkin toivon tosi paljon, että pääsen opiskelemaan nyt syksyllä! :) Haluan kehittyä ihmisenä ja tykkään myös oppia uusia asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuhannesti samoin <3 Mä olen vierestä seurannut kuinka paljon sä haluatkaan opiskelemaan ja toivottavasti nyt olisi sun aika :) Tsempataan tehotiiminä molemmat toisiamme!

      Poista
  5. Minäkin toivon, että pääset opiskelemaan juuri sinne, minne haluat! On tärkeää opiskella juuri sellaista ainetta, mistä tykkää, eikä opiskella vain siksi "koska muutkin". Ihana kuitenkin kuulla, että olet löytänyt sen palon, joka ajoi sut opiskelemaan nettilukiossa! :) Mä aloin nyt jopa vähän ikävöidä omia lukioaikojani...

    Mä olen siis käynyt lukion sekä amiksen ja nyt olen vakkarityössä parturi-kampaajana, mutta en todellakaan poissulje sitä mahdollisuutta, että vielä jossain vaiheessa yrittäisin päästä ammattikorkeakouluun. Vaikka yo-numeroni eivät ole mistään parhaimmasta päästä, ei se tarkoita sitä, etten ikinä pääsisi yliopistoon taikka ammattikorkeaan.
    Mä myös tiedän niitä, jotka sanovat, ettei amiksesta pääse ns. "ylemmälle taholle" opiskelemaan. Se on valetta, kyllä voi ihan hyvin päästä. Se että sulla on yo-todistus kädessä ei tosiaankaan tarkoita sitä, että on yhtään sen fiksumpi kuin se amislainenkaan, joka halusi hankkia itselleen ensin ammattinimikkeen. Mun mielestä opiskelu on tärkeää ja jokaisella ainakin pitäisi olla mahdollisuus päästä siihen kouluun, minne haluaisi. Siksi toivonkin, että sä pääset tuonne Helsingin yliopistoon, olisi varmasti ihan huippua!

    En tiedä lipuiko ohi aiheesta, mutta anyways!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, näin just! Mä itse kammoksuin yläasteemme opoa, joka lähes pakotti hakemaan lähialueiden amiksiin kun kaikki muutkin menevät :/

      Ja tästä taisi hei olla ihan joku juttukin aikoinaan, ettei amiksesta yliopistoon pyrkiviä ole kauheasti, koska moni luulee tarvitsevansa yo-todistuksen, vaikka toisen asteen opinnot riittää. Tosin saa nähdä tulevaisuudessa, miten nallekarkit jaetaan pääsykoeuudistuksen myötä :/ Toivottavasti säkin pääset opiskelemaan tulevaisuudessa, mikäli tietty ala alkaa kiinnostamaan, ilman yo-numeroiden nostattamista. Se tuntuu olevan aika monella edessä, mikäli pääsykokeet ajetaan kokonaan pois...

      Hurjasti sä olet kyllä tsempannut molemmat suorittaneena, nostan hattua! :)

      Poista
  6. Bongasin linkin Facebookista, luin ensin yhden postauksen, sitten toisen, kolmannen, ja.... Ihan mielettömän koukuttava blogi sulla! Oon itse tavattoman laiska kommentoija, mutta nyt oli pakko tulla kommentoimaan. :D

    Täällä on toinen maailmanparantaja, opiskelun suhteen vähän myöhemmin herännyt, viime kevään ylioppilas ja fuksi. Olen viime kuukausina sanonut monta kertaa, että aikuislukio opetti mut arvostamaan itseäni enemmän, uskomaan itseeni enemmän. Se oli ihan mielettömän voimaannuttavaa ja silmiä avaavaa aikaa. Haukuin Finlandia-palkitut teokset äidinkielen aineissani, käytin äidinkielen yo-esseessä hashtageja ja opettelin esimerkiksi ilmaisemaan itseäni ruotsiksi. (Ja mitä tulee matematiikkaan, niin I feel your pain. Mun lyhyt matikkani oli sekin mulle aivan liian pitkä, mutta selvisin kunnialla.) Aikuislukio opetti itselleni paljon ennen kaikkea tilan haltuun ottamista ja antoi lisää itsevarmuutta.

    Itseäni jännitti myös yliopisto-opinnot (joskaan en uskonut koskaan edes pääseväni niin pitkälle, enkä varsinkaan ensimmäisellä hakukerralla), koska koin olevani niin kaukana yliopisto-opiskelijan ideaalityypistä tai siihen liittyvistä keskiluokkaisista taustaolettamuksista, mutta syksyllä opinnot aloittaessani tulin minäkin huomanneeksi, että kampuksella liikkuu jos jonkinlaista sukankuluttajaa. Myös meitä suoraan toiselta asteelta tulevia, joilla ei ole akateemista perhetaustaa. :)

    Olen niin iloinen sun puolestasi! Onnea opintoihisi ja tuleviin pääsykokeisiin!

    VastaaPoista
  7. Voi ihana! <3 :) Tällainen palaute on parasta luettavaa <3

    Me opiskellaan varmaan ihan eri lukiossa, kun multa ovat jääneet nämä voimaannuttavat kokemukset toistaiseksi välistä :'D Lähinnä rasauttelee ja stressaa! Se johtuu varmasti siitä, että opiskelen toistaiseksi vain matikkaa ja äikkää, joista kumpikaan ei tykkää musta ja mä en tykkää niistä. Tosin onnistumisista lukeminen on aina inspiroivaa, toivottavasti mäkin saisin palasen onnistumiskakkua lähikuukausina :)

    Ja mahtava kuulla, tietty onnittelut myös! :) Toivottavasti mäkin pääsen samaisen kukkulan huipulle joskus :P

    VastaaPoista

Tutkimus: Yksi omena päivässä ei pidäkään lääkäriä loitolla. Yksi kommentti päivässä sen sijaan, pitää Sofian hyvin tyytyväisenä.

newer older Etusivu