Kannan maailman taakkaa olkapäilläni kunnes murrun itsekin

. 11/23/2017 .

Kuuntelin uutta ysärihittikanavaa radiosta, kun korviini kantautui mainos toivosta. Mainos kertoi vähäosaisista vammaisista lapsista, jotka saivat lahjoitusten kautta mahdollisuuden kouluavustajaan ja koulunkäyntiin. Eli toivoa. Sisäinen hormonihirviöni rummutti ja purskahdin itkuun. Olisin varmaankin vuodattanut ilmankin, mutta tällä kertaa maailman epäreiluus tuntui hirveämmältä kuin koskaan ennen.

"Mitä toivo tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus koulutukseen, terveydenhuoltoon, ravitsevaan ruokaan ja riittävään toimeentuloon." - Suomen Lähetysseura

Kannan maailman taakkaa olkapäilläni, meinaten sitä, että mä mietin epätoivoa ja sen ilmenemistä maailmalla päivittäin. Ihan oikeasti. Ostaessani eilen uudenkarhean punaisen puhvitakkini, palasin ajatuksissani saman tien Say What-dokkarin jaksoon, jossa Intialaiset vähävaraiset ihmiset, lapset ja aikuiset, ompelivat reppuja ja louhivat mineraaleja maasta pitääkseen perheestään huolta.

"Lapseni on 8 vuotias. Hän auttaa keräämään micaa, jotta hän voisi käydä koulua", kertoi nainen. Helvetti. Kaikki ne asiat mitä me länkkärit pidetään itsestäänselvyytenä: ravinto, vesi, koti, hygienia, koulutus, hyvä elämä, ovat joillekin valtavan pärjäämismuurin takana. Vain koska he syntyivät väärään maahan. Vaan koska koko maapallomme on yksi iso puu, jossa paska valuu alaspäin.


Tiedätkös, mikä tässä on sairainta? Maailma, sellaisena kuin tunnemme sen nyt, toimii sorrolla. Sorto on kuin valtava jyrä, jota ei saa pysäytettyä. Sen ei haluta pysähtyvän. Jonkun lapsi tulee aina tekemään töitä, jotta sun lapsen ei täytyisi. Jonkun on köyhdyttävä entistä enemmän, jotta toisesta tulisi rikkaampi. Sillä ei oikeastaan ole väliä, että jätänkö ostamatta vaiko en, ollaan jo niin syvällä, että ostamattomuuteni korvataan jonkun himolla samaan takkiin viidessä eri värissä, ja Hindujen jumalille antamat hiukset myydään länsimaihin.

Tän kaiken keskellä mä jään aina miettimään, että miten helvetissä me ollaan päästy tähän? Miten maailman älykkäin eläin hyväksyy hiljaa sivusta tällaisen kuvottavan version tasapainosta – sairaan maailman jin ja jangista. Joku, useampikin, varmasti miettii, että jaa, lehmä kuoli pihvini vuoksi, siellä hikipajalla on tehty tämäkin kännykkä, katso kuinka hassu aikuinen ihminen ei osaa laskea, mutta ravistelee ajatuksensa heti pois kuin autolle juostun matkan aikana päällesataneet lumet. Lintukoto elää vahvana meidänkin päässämme.

Näistä asioista ja niiden pyörittelemisestä ei oikeasti jää käteen mitään muuta kuin epätoivo ja paha mieli, joten ymmärrän vallan hyvin, miksi joku haluaa sulkea silmänsä. Niin mäkin haluaisin, mutta mä en oikeasti voi. Nykyiset rakenteet on rakennettu katsomalla toiseen suuntaan, pois ihmisistä, jotka kärsivät toisten ylemmyyden tunteen vuoksi. Hävettää joka ikinen päivä elää maailmassa, jossa jokaiselle ei ole taattu elämisen välttämättömiä perustarpeita, koska massa ei välitä tarpeeksi. Tai välittää, mutta ei tee asian eteen yhtikäs mitään.


Mutta mistä ihmeestä tätä eriarvoisuuden lankakasaa lähtisi purkamaan? Siinähän se surkein toteamus onkin – ei oikein mistään. Miten voi muuttaa kokonaisten maiden toiminnan? Aiheuttaisiko lapsityövoiman kieltäminen enemmän ongelmia, kun lapset eivät voisi enää auttaa perheensä elättämisessä? Miksi joissakin maissa, kokonaisissa maanosissa, nähdään edelleen nälkää, vaikka hyväntekeväisyysjärjestöt saavat miljardeja vuosittain? Kuka sallii tämän kaiken? Missä on empatiakyky? Miksi halpatyövoima on edelleen okei vuonna 2017? Eikö ketään hävetä? Jos näihin kysymyksiin olisi suoraa ja kaikkia miellyttävää vastausta, niihin olisi vastattu ajat sitten!

Haluan pestä käteni epäoikeudenmukaisuudesta, riistosta ja sorrosta, mutta en voi. Jokainen asia, johon kosken, liittyy luultavasti jollain tavalla johokin ongelmalliseen. Voin vähentää omaa osuuttani, mutta lopettaminen ei ole vaihtoehto. Tuskin kenellekään meistä, ellei muuta metsän keskelle alasti ja elä luontoäidin sadolla. Mitä tehdä, kun kädet ovat likaiset, mutta likaa ei saa pestyä millään pois?

Näitä asioita mä kelasin tänään, harmaana ja lumisena torstaina. Itkin automatkani kotiin tietäen, että maailma on helvetin epäreilu, enkä voi sille mitään yksin. Mietin lisää huomennakin toivoen, että joku päivä mä vielä näytän maailmalle ja autan jotakuta selviämään.

Kuuntelin uutta ysärihittikanavaa radiosta, kun korviini kantautui mainos toivosta. Mainos kertoi vähäosaisista vammaisista lapsista, jotka saivat lahjoitusten kautta mahdollisuuden kouluavustajaan ja koulunkäyntiin. Eli toivoa. Sisäinen hormonihirviöni rummutti ja purskahdin itkuun. Olisin varmaankin vuodattanut ilmankin, mutta tällä kertaa maailman epäreiluus tuntui hirveämmältä kuin koskaan ennen.

"Mitä toivo tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus koulutukseen, terveydenhuoltoon, ravitsevaan ruokaan ja riittävään toimeentuloon." - Suomen Lähetysseura

Kannan maailman taakkaa olkapäilläni, meinaten sitä, että mä mietin epätoivoa ja sen ilmenemistä maailmalla päivittäin. Ihan oikeasti. Ostaessani eilen uudenkarhean punaisen puhvitakkini, palasin ajatuksissani saman tien Say What-dokkarin jaksoon, jossa Intialaiset vähävaraiset ihmiset, lapset ja aikuiset, ompelivat reppuja ja louhivat mineraaleja maasta pitääkseen perheestään huolta.

"Lapseni on 8 vuotias. Hän auttaa keräämään micaa, jotta hän voisi käydä koulua", kertoi nainen. Helvetti. Kaikki ne asiat mitä me länkkärit pidetään itsestäänselvyytenä: ravinto, vesi, koti, hygienia, koulutus, hyvä elämä, ovat joillekin valtavan pärjäämismuurin takana. Vain koska he syntyivät väärään maahan. Vaan koska koko maapallomme on yksi iso puu, jossa paska valuu alaspäin.


Tiedätkös, mikä tässä on sairainta? Maailma, sellaisena kuin tunnemme sen nyt, toimii sorrolla. Sorto on kuin valtava jyrä, jota ei saa pysäytettyä. Sen ei haluta pysähtyvän. Jonkun lapsi tulee aina tekemään töitä, jotta sun lapsen ei täytyisi. Jonkun on köyhdyttävä entistä enemmän, jotta toisesta tulisi rikkaampi. Sillä ei oikeastaan ole väliä, että jätänkö ostamatta vaiko en, ollaan jo niin syvällä, että ostamattomuuteni korvataan jonkun himolla samaan takkiin viidessä eri värissä, ja Hindujen jumalille antamat hiukset myydään länsimaihin.

Tän kaiken keskellä mä jään aina miettimään, että miten helvetissä me ollaan päästy tähän? Miten maailman älykkäin eläin hyväksyy hiljaa sivusta tällaisen kuvottavan version tasapainosta – sairaan maailman jin ja jangista. Joku, useampikin, varmasti miettii, että jaa, lehmä kuoli pihvini vuoksi, siellä hikipajalla on tehty tämäkin kännykkä, katso kuinka hassu aikuinen ihminen ei osaa laskea, mutta ravistelee ajatuksensa heti pois kuin autolle juostun matkan aikana päällesataneet lumet. Lintukoto elää vahvana meidänkin päässämme.

Näistä asioista ja niiden pyörittelemisestä ei oikeasti jää käteen mitään muuta kuin epätoivo ja paha mieli, joten ymmärrän vallan hyvin, miksi joku haluaa sulkea silmänsä. Niin mäkin haluaisin, mutta mä en oikeasti voi. Nykyiset rakenteet on rakennettu katsomalla toiseen suuntaan, pois ihmisistä, jotka kärsivät toisten ylemmyyden tunteen vuoksi. Hävettää joka ikinen päivä elää maailmassa, jossa jokaiselle ei ole taattu elämisen välttämättömiä perustarpeita, koska massa ei välitä tarpeeksi. Tai välittää, mutta ei tee asian eteen yhtikäs mitään.


Mutta mistä ihmeestä tätä eriarvoisuuden lankakasaa lähtisi purkamaan? Siinähän se surkein toteamus onkin – ei oikein mistään. Miten voi muuttaa kokonaisten maiden toiminnan? Aiheuttaisiko lapsityövoiman kieltäminen enemmän ongelmia, kun lapset eivät voisi enää auttaa perheensä elättämisessä? Miksi joissakin maissa, kokonaisissa maanosissa, nähdään edelleen nälkää, vaikka hyväntekeväisyysjärjestöt saavat miljardeja vuosittain? Kuka sallii tämän kaiken? Missä on empatiakyky? Miksi halpatyövoima on edelleen okei vuonna 2017? Eikö ketään hävetä? Jos näihin kysymyksiin olisi suoraa ja kaikkia miellyttävää vastausta, niihin olisi vastattu ajat sitten!

Haluan pestä käteni epäoikeudenmukaisuudesta, riistosta ja sorrosta, mutta en voi. Jokainen asia, johon kosken, liittyy luultavasti jollain tavalla johokin ongelmalliseen. Voin vähentää omaa osuuttani, mutta lopettaminen ei ole vaihtoehto. Tuskin kenellekään meistä, ellei muuta metsän keskelle alasti ja elä luontoäidin sadolla. Mitä tehdä, kun kädet ovat likaiset, mutta likaa ei saa pestyä millään pois?

Näitä asioita mä kelasin tänään, harmaana ja lumisena torstaina. Itkin automatkani kotiin tietäen, että maailma on helvetin epäreilu, enkä voi sille mitään yksin. Mietin lisää huomennakin toivoen, että joku päivä mä vielä näytän maailmalle ja autan jotakuta selviämään.

10 kommenttia

  1. Tää oli taas niin pysäyttävä ja rehellinen teksti. Allekirjoitan joka sanan ja nuo samat tunteet mitä sinäkin koet! Kuinka paljon mahtuukaan vääryyttä maailmaan ja kuinka paljon niistä vääryyksistä otetaan hyötyjä irti.. Surullista edes ajatella..:/ Kiitos näistä ajatuksista♡

    VastaaPoista
  2. Voi rakas! :(<3 Mä olin ennen ihan samanlainen! Lähihoitajan koulu opetti ammattimaisuutta, en voi ottaa työasioita mukaan kotiin enkä pelastaa maailmaa. Voit tehdä vain parhaasi. Aina pitää yrittää ja tehdä pieniä juttuja :) Se jo ettei syö joka päivä lihaa on pieni juttu tai jättää turhan puseron ostamatta, koska ei oikeesti tarvitse sitä. Maailma on epäreilu paikka, mutta kaikki me voidaan tehdä siitä edes vähän parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä mulla yleensä pitää pokka ja ajattelen ihan rationaalisesti, mutta välillä vaan suoraan sanottuna vituttaa niin paljon. Ja just sen takia kun mä en vaan voi muuttaa mitään sormia napauttamalla, plääh.

      Poista
  3. Todella pysäyttävä kirjoitus! Tunsin joskus aika vahvaakin maailmantuskaa, mutta nykyään haluan uskoa siihen, että pienilläkin teoilla ja jokapäiväisillä valinnoilla on merkitys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon hartaasti siihen, että KAIKELLA on merkitystä! :) <3 Joskus vaan haluaisi vähän uudelleenjärkätä tätäkin laitosta, jota maapolloksemme kutsutaan.

      Poista
  4. Samoja fiiliksiä vähän väliä täälläkin. Tää on kuitenkin erittäin tärkeää, että kirjoitat siitä blogiisi! Jos edes yksi ihminen muuttaa kulutustottumuksiaan tai avaa silmiään näillä kirjoituksilla, niin haluaisin uskoa että se hyvä lähtee sillä kiertämään. Mitä enemmän näistä asioista puhutaan, sitä enemmän ihmisiä tavoitetaan. Itsekkin oon miettiny parin vuoden blogitauon jälkeen ruveta taas blogaamaan, mutta myöskin enemmän eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta kuin ennen. Mutta ei sitä pieni ihminen liikaa saa ottaa paineita, sekään ei oo hyvä jos murrumme tämän kaiken maailmantuskan alle! Yritetään kaikki parhaamme, mä ainakin haluan uskoa että sillä on merkitystä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupea ihmeessä, täällä on ainakin yksi kiinnostunut! :) Toisaalta mukava kuulla, että joku muukin pyörittelee samoja ajatuksia, mutta toisaalta harmi. Sitä mäkin toivon, että jos saisi vähän heräteltyä porukkaa kirjoittamalla näistä jutuista, toisaalta taas inhottaa jos leimaantuu sellaiseksi saarnaajaksi, pöh...

      Poista
  5. mä oon pohtinut ihan samoja asioita. Ja monesti kun sanon ääneen moni sanoo älä mieti, kun et voi kaikki tässä maailmassa pelastaa, mutta miten voi olla miettimättä ku kaikki vaan hyväksyy että tää maailma toimii näin? Kauhistellaan historiaa ja orjatyötä vaikka samalla tavalla tää maailma toimii edelleen. Ja juuri tuo, että kun melkein mitä vaan ostaa tai on ostamatta niin tilanne on sama. Silti haluan jotenkin että ees ne pienet asiat vaikuttas johonkin, ei suuresti mutta ehkä edes pienesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tätä mä oon paheksunut myös: asennetta, jossa vaan pyritään sulkemaan silmät kun sille "ei voi mitään". Kun sille nimenomaan VOI. Se vaatii sitä, että herätään tähän todellisuuteen ja lähdetään muuttamaan niitä rakenteita, eikä lahjoittamaan vasikkaa välikäden kautta köyhään maahan. Ja pienetkin teot merkitsevät, ainakin ympäristön kannalta! :)

      Poista

Tutkimus: Yksi omena päivässä ei pidäkään lääkäriä loitolla. Yksi kommentti päivässä sen sijaan, pitää Sofian hyvin tyytyväisenä.

newer older Etusivu