Vaikeneva feministi, teet itsellesi karhunpalveluksen

. 3/30/2018 .
Kävin mielenkiintoisen keskustelun feminismistä. Kanssani väitelleen henkilön mielestä feminismi on abstrakti käsite, eikä ole ihme, miksi useat eivät halua kutsua itseänsä feministeiksi. Heitto kuulosti järjettömältä. Feminismi ajaa tasa-arvoa, onko se nyt niin vaikeaa ymmärtää? Eikö ajakin? No ainakin intersektionaalinen feminismi...

Ja ymmärsin yskän.

Useimmiten se, että mainitsen olevani feministi, synnyttää negatiivisen reaktion vastapuolessa. Jos keskustelu ei mene heti kättelyssä perseilyksi, takerrutaan klassikoihin ja sekoitellaan pataa. Olen kirjaimellisesti käynyt keskustelun feminismistä, jossa pointtiani intersektionalisuudesta ei kuunneltu ollenkaan, vaan jatkettiin edelleen tivaamalla, että miksi sen nimessä sitten on etuliite ”fem” viittaamassa naissukupuoleen tai naiseuteen. Ja eikö se lopulta ole naisaisialiike? No, kyllä, mutta... Hahaa, eli teitä kiinnostaa vain naisten asiat!? No just selitin siitä intersektionaalisuudesta. Harmi kun keskusteluita ei voi kelata oikeassa elämässä.

Käteen ei jää lopulta kuin yksi kysymys: mistä tällaiset asenteet feminismiä kohti kumpuaa?


Mulla on teoria siihen, miksi tällaista tapahtuu. Julkisessa feministikeskustelussa on ongelma nimeltä ehdottomuus, jonka takia monet feminismistä kiinnostuneet ja kantojaan hiovat eivät yksinkertaisesti uskalla liittyä keskusteluun. Ääripäiden ollessa äänessä feminismistä tulee helposti radikaali aate, joka ei yleensä edusta edes feminismin tasa-arvon perusaatetta. Feminismin nimissä esiintyy misandriaa, vallankäyttöä, transvihaa, ääriajattelua ja hyvin, hyvin paljon väärinymmärrystä. Tottakai sanon heti ensimmäisenä, ettei edellämainituilla ole mitään tekemistä feminismin kanssa, mutta sitten argumentoin "oikean ja väärän" feminismin puolesta. Feminismin abstraktius kuulostaa yllättäen todelliselta ongelmalta.

Edellisestä pulmasta kumpuaa toinen. Jos feminismissä nähdään ongelma, se pyritään lakaisemaan maton alle tai erotetaan itsensä termistä kokonaan. Mikä tahansa aate tai liike on harvoin niin täydellinen, etteikö sitä tukevien ihmisten välillä olisi jonnkinmoisia erimielisyyksiä toteutustapaan liittyen. En voi laskea edes kahden käden sormin kuinka useasti olen ollut eri mieltä toisen feministin kanssa. Jokaisella ihmisellä on oma näkemys tasa-arvosta ja ennen kaikkea siitä, miten se tulisi saavuttaa patriarkaattisessa yhteiskunnassa ja se aiheuttaa väkisinkin näkemyseroja. Se ei silti alenna feminismin arvoa tai kiellä sen aatteita, eikä tee siitä missään nimessä niin hirveää, etteikö itseään voisi feministiksi enää kutsua. Juuri niissä näkemyserollisissa ongelmatilanteissa tulisi avata suunsa ja hakea jonkinnäköistä ratkaisua kieltämisen ja peittämisen sijaan.


Olen itse yhtä tuohtunut mielikuviin feminatseista, mukahauskoihin henkilö-keskusteluihin, feministien lyttäämiseen ja jokaisen feministin miesvihaajana pitämiseen. Mutta kuka helvetti korjaa ne väärät mielikuvat, jos emme me? Kaikki nämä legendat ovat lähtöisin jostain ja ne voi korjata, kerran ne ovat jostain muodostuneetkin.

Feminismistä kun on helppoa nähdä vain yksi puoli, kun sen puolen edustajat ovat äänessä. Kun vaikenet, teet itsellesi karhunpalveluksen. Et ainoastaan feministinä, vaan tasa-arvoa kannattavana yksilönä. Ja he, jotka vitsailevat feminismin kustannuksella ja rakentelevat loputtomia olkiukkoja, ovat luultavasti nähneet vain yhden puolen rallatusta ja muodostaneet mielipiteensä sen perusteella.

Feminismissä on sisäisiä ongelmia, jotka on korjattava tietenkin sisältäpäin, mutta siitä on myös keskusteltava entistä enemmän. Ei pelkästään omissa Facebook-ryhmissä, jotka ovat omien ajatusten kaikukammioita, vaan julkisesti juuri heidän kanssaan, jotka pitävät feminismiä vuosisadan läppänä ja oikotienä akkavaltaan. Konfrontaatio on ainoa tapa nousta feminismin vääriä mielikuvia vastaan.

Arvon lukijat, millaisia kokemuksia teillä on feminismistä? Niin puolesta kuin vastaakin, ja miksi? Minkä pitäisi muuttua, jotta feministinen ajattelutapa ja muutos hyväksyttäisiin entistä suuremmassa mittakaavassa?
Kävin mielenkiintoisen keskustelun feminismistä. Kanssani väitelleen henkilön mielestä feminismi on abstrakti käsite, eikä ole ihme, miksi useat eivät halua kutsua itseänsä feministeiksi. Heitto kuulosti järjettömältä. Feminismi ajaa tasa-arvoa, onko se nyt niin vaikeaa ymmärtää? Eikö ajakin? No ainakin intersektionaalinen feminismi...

Ja ymmärsin yskän.

Useimmiten se, että mainitsen olevani feministi, synnyttää negatiivisen reaktion vastapuolessa. Jos keskustelu ei mene heti kättelyssä perseilyksi, takerrutaan klassikoihin ja sekoitellaan pataa. Olen kirjaimellisesti käynyt keskustelun feminismistä, jossa pointtiani intersektionalisuudesta ei kuunneltu ollenkaan, vaan jatkettiin edelleen tivaamalla, että miksi sen nimessä sitten on etuliite ”fem” viittaamassa naissukupuoleen tai naiseuteen. Ja eikö se lopulta ole naisaisialiike? No, kyllä, mutta... Hahaa, eli teitä kiinnostaa vain naisten asiat!? No just selitin siitä intersektionaalisuudesta. Harmi kun keskusteluita ei voi kelata oikeassa elämässä.

Käteen ei jää lopulta kuin yksi kysymys: mistä tällaiset asenteet feminismiä kohti kumpuaa?


Mulla on teoria siihen, miksi tällaista tapahtuu. Julkisessa feministikeskustelussa on ongelma nimeltä ehdottomuus, jonka takia monet feminismistä kiinnostuneet ja kantojaan hiovat eivät yksinkertaisesti uskalla liittyä keskusteluun. Ääripäiden ollessa äänessä feminismistä tulee helposti radikaali aate, joka ei yleensä edusta edes feminismin tasa-arvon perusaatetta. Feminismin nimissä esiintyy misandriaa, vallankäyttöä, transvihaa, ääriajattelua ja hyvin, hyvin paljon väärinymmärrystä. Tottakai sanon heti ensimmäisenä, ettei edellämainituilla ole mitään tekemistä feminismin kanssa, mutta sitten argumentoin "oikean ja väärän" feminismin puolesta. Feminismin abstraktius kuulostaa yllättäen todelliselta ongelmalta.

Edellisestä pulmasta kumpuaa toinen. Jos feminismissä nähdään ongelma, se pyritään lakaisemaan maton alle tai erotetaan itsensä termistä kokonaan. Mikä tahansa aate tai liike on harvoin niin täydellinen, etteikö sitä tukevien ihmisten välillä olisi jonnkinmoisia erimielisyyksiä toteutustapaan liittyen. En voi laskea edes kahden käden sormin kuinka useasti olen ollut eri mieltä toisen feministin kanssa. Jokaisella ihmisellä on oma näkemys tasa-arvosta ja ennen kaikkea siitä, miten se tulisi saavuttaa patriarkaattisessa yhteiskunnassa ja se aiheuttaa väkisinkin näkemyseroja. Se ei silti alenna feminismin arvoa tai kiellä sen aatteita, eikä tee siitä missään nimessä niin hirveää, etteikö itseään voisi feministiksi enää kutsua. Juuri niissä näkemyserollisissa ongelmatilanteissa tulisi avata suunsa ja hakea jonkinnäköistä ratkaisua kieltämisen ja peittämisen sijaan.


Olen itse yhtä tuohtunut mielikuviin feminatseista, mukahauskoihin henkilö-keskusteluihin, feministien lyttäämiseen ja jokaisen feministin miesvihaajana pitämiseen. Mutta kuka helvetti korjaa ne väärät mielikuvat, jos emme me? Kaikki nämä legendat ovat lähtöisin jostain ja ne voi korjata, kerran ne ovat jostain muodostuneetkin.

Feminismistä kun on helppoa nähdä vain yksi puoli, kun sen puolen edustajat ovat äänessä. Kun vaikenet, teet itsellesi karhunpalveluksen. Et ainoastaan feministinä, vaan tasa-arvoa kannattavana yksilönä. Ja he, jotka vitsailevat feminismin kustannuksella ja rakentelevat loputtomia olkiukkoja, ovat luultavasti nähneet vain yhden puolen rallatusta ja muodostaneet mielipiteensä sen perusteella.

Feminismissä on sisäisiä ongelmia, jotka on korjattava tietenkin sisältäpäin, mutta siitä on myös keskusteltava entistä enemmän. Ei pelkästään omissa Facebook-ryhmissä, jotka ovat omien ajatusten kaikukammioita, vaan julkisesti juuri heidän kanssaan, jotka pitävät feminismiä vuosisadan läppänä ja oikotienä akkavaltaan. Konfrontaatio on ainoa tapa nousta feminismin vääriä mielikuvia vastaan.

Arvon lukijat, millaisia kokemuksia teillä on feminismistä? Niin puolesta kuin vastaakin, ja miksi? Minkä pitäisi muuttua, jotta feministinen ajattelutapa ja muutos hyväksyttäisiin entistä suuremmassa mittakaavassa?

4 kommenttia

  1. Oma kokemukseni feminismistä on hyvin arkilähtöinen: se on luonnollinen, looginen tapa nähdä maailma ja ihmiset. Feminismin ydin on minulle siinä, että jokaisella on tasavertaiset mahdollisuudet edetä tai olla etenemättä elämässä, sukupuolesta (tai seksuaalisesti suuntautumisesta) riippumatta. Toki itselläni tämä nojaa vahvasti nimenomaan naisten/naisoletettujen oikeuksista puhumiseen. Lisäksi minua kiinnostavat kehitysmaiden naisasiat, koska koen, että minulla on etuoikeus yrittää auttaa sisariani muualla. Tähän liittyy toki vahvasti kristillinen arvomaailmani. Joka ei ole ollenkaan ristiriidassa feminismin kanssa, päinvastoin. Feminismini minun elämässäni kumpuaa isosti kristinuskosta.

    Kolmannen aallon feminismin suuria ongelmia on se, että "liike" on niin hajanainen, ja joukkoon mahtuu monenlaista ääntä. Ja nimenomaan tuntuu, että ne kaikkein änkyräradikaaleimmat (:D) pitävät kovinta ääntä. En itse allekirjoita esim. misandriaa, jonka perusteella vaikkapa "jokainen miehen kanssa seksiä harrastava nanen on sukupuolipetturi". Intersektionaalisuus on helposti vähän semmoinen tyhjä vastalause, koska se ei tarkoita normikaduntallaajalle mitään. Ihmisten ensimmäinen mielikuva feminismistä on kovaääninen, vihainen nainen, joka halveksuu miehiä. Mielikuva on tietenkin väärä ja vanhentunut. Mutta se on tiukassa. Ja uskon, että esim. kielen valtarakenteista nillittäminen tuntuu ärsyttävältä. Se ei silti poista sitä, etteikö se oli tarpeellista. Eniten ärsyttääkin, että aina kun sanoo jostain epäkohdasta, on vastassa armeijallinen ihmisiä vinkumassa, että EIKÖ TÄSSÄ MAAILMASSA MUKA OLE OIKEITA ONGELMIÄ HÄ. Siihen on turha yrittää enää sanoa, että no, tässä on ihan oikea ongelma, josta monet muut kumpuavat.

    En osaa sanoa, minkä pitäisi muuttua. Ehkä juuri tuon, että tässä kohtaa ne "tolkun feministit" alkaisivat tulla esiin. Että hei, ei tämä tarkoita sitä, että olisin kastroimassa miehet, abortoimassa sikiöt ja polttamassa rintsikkani roviolla. Tässä on kyse siitä, että kaikilla olisi mahdollisimman kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on muuten yksi mielenkiintoinen ja kovin kiistelty aihe: feminismi ja uskonnot, etenkin Islamin kannalta. Olet mainio esimerkki siitä, että usko voi liittyä vahvasti feminismiin positiivisesta näkökulmasta :) Allekirjoitan muutenkin aivan kaiken sanomasi, koen eri feminismin osia pitkälti samoin.

      Ja mitä esim. lähipäivinä olen eri julkisia feminismikeskusteluja tirkistellyt, seassa alkaa olemaan entistä enemmän erilaista ääntä, myös ns. "feminismiin uskomattomien" lahkosta, mikä on erittäin positiivista keskustelun kannalta. Varsinkin niissä aiheissa, jotka minä ja moni muu kokevat suoranaisiksi ylilyönneiksi, vaikka tasa-arvon asialla ollaankin :)

      Poista
  2. Minulla kesti kauan mieltää itseni feministiksi. Se kuulosti mustavalkoiselta barrikaditouhulta naisten oikeuksien puolesta, vaikka itse näin epäkohtia myös miesten ja eri vähemmistöjen kohtelussa. Pari vuotta sitten minulle valkeni, että daa, nekin kuuluvat feminismiin. Sittemmin olen hämmentynyt siitä, kuinka monet muut käyvät mielessään samaa keskustelua. Radikaaleimmat saattavat myöntää anteeksipyytävään sävyyn, että "kyllä minussakin sen verran pienen pientä feminismiä asuu, että…"

    Ongelma on nimenomaan siinä, ettei feminismi itsessäänkään ole mikään tarkasti määritelty liike. Vanhat patriarkaatti-termit ja miesten syyllistäminen eivät ole omiaan lisäämään sen suosiota yleisessä keskustelussa. Olet oikeassa siinä, että feministeillä itsellään on paljon annettavaa keskustelun järkevöittämiseksi. Yritän itsekin olla tarkkana siitä, etten lähtisi syyttämään tiettyjä ihmisryhmiä ja uhriuttamaan toisia (tai uhriutumaan itse), sillä kysehän on pikemminkin opituista rakenteista ja ajatusmalleista, jotka vaivaavat enemmän tai vähemmän kaikkia, ei pelkästään naisia. Saan itsenikin kiinni ajattelemasta, että miehet sitä ja naiset tätä, tai voi mikä vaiva onkaan ottaa kaikkia vähemmistöjä huomioon, onko sillä nyt aina niin väliä. Pitää aika nöyränä huomata kompastuvansa itse ihan samoihin aivopieruihin.

    Toisaalta feminismikeskustelu ei vaan puhuttele kaikkia. Yksi kaveri suositteli juuri kirjaa Feminism is not the story of my life, jossa pohditaan sitä, ettei monet naisetkaan välttämättä koe, että feministiset diskurssit kuvaisi heidän elämäänsä. Se on musta varsin mielenkiintoinen huomio, joten täytyy ehkä itsekin tarttua tuohon kirjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, pakko myöntää nöyränä, että suolsin itsekkin ennen sitä klassista "en ole feministi, olen egalitaristi!!!"-soopaa. Vaikken itse tietenkään laske egalitaristeja mitenkään vähempiarvoisiksi kuin feministejä, onhan se myönnettävä, että ihan samalla asialla ollaan, joskin toteutustapa on hiukan eri. (Ja toinen toimii... :P)

      Tuo on kyllä myös totta omalta osalta, olen itsekin melko tarkka käyttämissäni termeissä, mutta on kieltämättä välillä vaikeaa muotoilla sanomansa syrjimättä tai vähättelemättä ketään :( Silloin päätän olla hiljaa, vaikka keskustelu vaatisikin jotain muuta näkökulmaa. Toisaalta olen omaksunut feministisen tavan antaa tilaa niille, joita keskustelu koskee, enkä itse koe olevani oikea henkilö keskustelemaan esim. rodullistettujen ongelmista(näissä keskusteluissa yleensä aika paljon muuta sakkia kuin rodullistettuja itse...). Vaikeita asioita, mutta onhan se hyvä näistäkin keskustella. Ei niitä epäkohtia ja pulmia huomaa ennen kuin niihin törmää. Huh, olipas ajatuksia herättelevää, toivottavasti tästä nyt saa jotain selvääkin :P

      Ja kiitos vinkistä, taidanpa lukaista itsekin, kun en itse ymmärrä miten tasa-arvokeskustelu ja feministinen näkökulma ei kiinnostaisi kaikkia.

      Poista

Tutkimus: Yksi omena päivässä ei pidäkään lääkäriä loitolla. Yksi kommentti päivässä sen sijaan, pitää Sofian hyvin tyytyväisenä.

newer older Etusivu